Seura sai uuden puheenjohtajan.

31.5.2010

Milla Bruneau valittiin Lahden Uimaseuran uudeksi puheenjohtajaksi.

Kuluneen kauden varapuheenjohtajavetoisena toiminut seura palasi maanantaina päiväjärjestykseen, kun ylimääräinen yleiskokous antoi täyden tukensa vetovastuun ottaneelle ja uudeksi puheenjohtajaksi valitulle lahtelaistytölle.

Puheenjohtaja valittiin kuluvan kauden loppuun ja kaudeksi 2010-2011

Kaksi kautta seuran hallituksen varsinaisena jäsenenä vaikuttaneen uuden puheenjohtajan oma urheilija / valmennus tausta on voimistelun puolelta. Uinti on tullut läheiseksi liikuntamuodoksi omien, vasta uraansa aloittavien, kilpauintia harrastavien tyttärien myötä.

TV ohjelmien tuotantoyhtiön toimitusjohtajana työskentelevä uusi puheenjohtaja esitteli itsensä lyhyesti kokoukseen osallistuneille ja kertoi omat ajatuksensa tehtävästä jonka nyt otti vastaan. Kokousväen spontaaneista aplodeista saattoi päätellä, että ellei "isannän ääni" ole tällä kaudella kuulunut, niin ehkä jatkossa emännän ääni kuuluu.

Toivotamme Millalle onnea tehtävässä