Lahteen kaivataan kipeästi lisää allastilaa

4.3.2015

Moni varmaan allekirjoittaa otsikon toteamuksen, että lisää allastilaa kaivataan Lahteen. Allastilaa kaipaavat ihan varmasti meidän lausilaisten uimareidemme lisäksi useammat tuhannet muutkin alueen vesiliikunnasta pitävät asukkaat. Uimahallit ovat koko kansan liikuntapaikkoja, joita meillä täällä urheilukaupunki Lahdessa ei liiemmin ole järjestetty. Erinäiset hallihankkeet ovat jääneet päättäjien pöydille vuosien ja vuosikymmenten ajan ja sieltä ne on heitelty pölyyttyneinä roskakoreihin. Jos joku vielä muistaa esimerkiksi vuoden 2012 kunnallisvaaleja ja niitä ennen käytyjä keskusteluja, muistaa hän varmasti myös sen, että uudella uimahallilla oli silloinkin melkoinen kannatus vaaliehdokkaiden joukossa. Tässä kohtaa tekisi mieli kysäistä, että miten käykään vaalilupausten, kun äänet on annettu...

Mitä asialle sitten voitaisiin tehdä? Yksi tapa on tietenkin pitää meteliä aiheesta ja herättää päättäjiä näkemään tilanteen vakavuus. Tätä työtä olemme pyrkineet tekemään mm. seuraavin keinoin: Vuoden alussa, 26. tammikuuta, joukko lahtelaisia yhdistyksiä sekä muutama aktiiviuimari allekirjoittivat ja toimittivat Lahden kaupungille esityksen 50m uimahallihankkeesta. Lahden Uimaseura oli mukana allekirjoittamassa tätä esitystä. Vajaa kuukausi myöhemmin, helmikuun 14.pv Etelä-Suomen Sanomat julkaisi aiheeseen liittyvän jutun lehdessään, samalla kuin kertoi seuramme tulevista haasteista. Tänään 4.3. myös Uusi Lahti -lehdessä on uintia käsittelevä kirjoitus, jossa myös otetaan kantaa tähän allastilanteeseen.

(Linkki Uusi Lahti -lehden sivuille: http://www.e-pages.dk/uusilahti/216/16 )

Ensi kesä ja syksy tulevat vaikeuttamaan lahtelaisten vesiliikkujien tilannetta entisestään, kun maauimala on kesän kiinni ja Lahden Uimahallikin suljetaan remontin vuoksi heinäkuussa. Jäljelle jäävissä altaissa tulee varmasti olemaan ahdasta ja erityisesti tilanteesta tulevat kärsimään pienessä altaassa opettelevat lapset, sillä paras opetusallas menee pois käytöstä ainakin puoleksi vuodeksi. Lahden Uimaseura tekee kaiken voitavansa löytääkseen korvaavia tiloja syksyn ryhmille. Informoimme tilanteen edistymisestä heti, kun saamme lisätietoa asiasta. Uusien ryhmien ilmoittautumiset pyritään myös avaamaan nykyisille pikku-uimareille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, heti kun allastilat on saatu sovittua. Pyrimme siihen, että kaikki halukkaat löytäisivät itselleen sopivan ryhmän, missä jatkaa uinnin opettelua. Peukut pystyyn, että Lahden kaupunki ja alueen muut kunnat ovat meille suopeita allasneuvotteluissa. 

Saadaksemme jossain tulevaisuudessa Lahteen lisää allastilaa, kannattaa siis pitää meteliä uimahallista jatkossakin. Monta ääntä kuuluu varmasti kauemmaksi kuin yksi, tervetuloa mukaan metelöimään! 

 

Uuden hallin puolesta, 

Marjut Villanen, pj

 

 

Liitteet