Ohjeita uimareille

Kilpauinti on lapselle hyvä ja monipuolinen harrastus, joka kehittää monia eri taitoja. Vaikka kyse on yksilölajista, tapahtuu harjoittelu ja kilpailu yhdessä kavereiden kanssa. Kilpauinti on haastavaa, mutta ei totista tai vakavaa.

Kilpauintiin pääsee helpoiten mukaan seuramme tekniikkakoulujen kautta.
Tekniikkakouluista voidaan jatkaa tekniikan lisäharjoituksen ja/tai jatkotekniikkaryhmän kautta kilpauintikouluun ja varsinaisiin kilpauintiryhmiin. Kilpauintikoulussa voi kokeilla ja harjoitella kilpailemista sekä vaadittavia taitoja.

Kilpauinti aloitetaan yleensä 7-11-vuoden iässä, mutta sitä edeltää tarvittavien taitojen oppiminen joko omatoimisesti tai tekniikka- ja uimakouluissa. Joustamme aina myös muiden harrastusten kanssa ja voit aloittaa kilpauinnin samanaikaisesti toisen harrastuksen kanssa.

Jos olet jo edistyneempi uimari tai sopivaa ryhmää ei löydy, ota yhteyttä toimistolle tai valmennuspäällikköön.



Seurassa on kahdeksan kilpauintiryhmää.

Valmentajat päättävät valmennuspäällikön johdolla ryhmien kokoonpanot alkavalle syyskaudelle ja tarkastavat niitä tarvittaessa kesken kauden. Ryhmät on nimetty pääkilpailujen mukaan. Ryhmässä voi kuitenkin olla uimareita, joiden pääkilpailu on jokin muu.

Ryhmään valintaan vaikuttaa seuraavat asiat:

– uimari on saavuttanut vaaditun tason
– uimarin harjoitusvauhti on riittävä
– uimarin terveys
– uimarin biologinen ikä
– uimarin kehittymiskelpoisuus
– uimarin halu ja motivaatio
– valmentajien näkemys

 

Ryhmille on nimetty vastuuvalmentajat, jotka vastaavat ryhmän toiminnasta ja valmennuksesta. Tarvittaessa tehdään yhteistyötä muiden valmentajien ja valmennuspäällikön kanssa. Ryhmällä voi olla myös muita valmentajia, jotka toimivat vastuuvalmentajan ohjeiden mukaan. Ryhmän vastuuvalmentaja on aina se, johon otetaan yhteyttä, kun halutaan keskustella harjoitteluun, valmennukseen ja kilpailemiseen liittyvistä asioista. Tarvittaessa asioista voi keskustella myös valmennuspäällikön kanssa. Vastuuvalmentaja hoitaa omaa ryhmää koskevan tiedotuksen uimareille ja vanhemmille sekä suunnittelee harjoitukset ja ilmoittaa uimarit kilpailuihin.

MyClub

Useita ryhmiä koskevat asiat tiedotetaan valmennuspäällikön, toimiston tai toiminnanjohtajan kautta MyClubin tiedotteilla tai sähköposteilla. Huolehdi, että MyClubissa on oikeat yhteystiedot.

 

Nettisivu

Myös LaUS:n nettisivua kannattaa seurata säännöllisesti.

 

WhatsApp-ryhmät

Kilpauintiryhmillä voi olla omia uimareiden, valmentajien ja vanhempien WhatsApp-ryhmiä, joissa voidaan tiedottaa pienistä muutoksista esimerkiksi harjoitusajoissa.

 

Facebookissa ja Instagramissa tiedotetaan esimerkiksi kilpailutuloksista, seuran tapahtumista tai julkaistaan kuvia seuran toiminnasta. Näitä kannattaa seurata ja jakaa, jotta seuramme saa paljon positiivista näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

Kilpauinnin toimintaa määrittelee seuran luoma toimintalinja sekä vuosittain tehtävä toimintasuunnitelma.

 

Seuran yleinen valmennuslinja ja sen liitteet:
Uimaliiton uimarin urapolku
VoimanPolku ja Painoharjoittelun polku
Taitojen oppiminen
Omatoimiset oheisharjoitteet ja 15min alkujumppa
Psyykkinen valmennus
Urheilijan urapolku Päijät-Hämeessä
Terve Urheilija
Urheilulliset elämäntavat

 


KILPARYHMIEN PELISÄÄNNÖT

1. Ole ajoissa paikalla jokaisessa harjoituksessa
2. Ilmoita poissaolosta hyvissä ajoin valmentajalle
3. Pyri tekemään aina parhaasi jokaisessa harjoituksessa
4. Muista hyvät käytöstavat
5. Kohtele ryhmäkavereitasi kunnioittavasti
6. Noudata uimahallin sääntöjä
7. Huomio oma ja muiden turvallisuus harjoituksissa

Ryhmät käyvät lisäksi läpi omia sääntöjään vuosittain.

LaUS:n toimintatavat epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumisessa

 

Kilpauimarit osallistuvat valmentajien päätöksellä kilpailukalenterin mukaisiin kilpailuihin. Välilehdiltä löydät tietoa kilpailuista.

Ohjeita vanhemmille ja huoltajien tehtäviä löytyy myös tästä tiedostosta

Pystyäkseen kilpailemaan virallisissa uintikilpailuissa, tulee uimarin hankkia itselleen kilpailulisenssi, Blue Card. Lisenssin myöntää Uimaliitto ja se on voimassa yhden kilpailukauden (1.9 – 31.8) kerrallaan. Lisenssi tulee hankkia hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kilpailua, jotta se ehtii järjestelmään ennen ilmoittautumista. Lisenssiin liittyvä vakuutus on voimassa heti.

Uusien uimareiden on omissa kilpailuissa mahdollista uida epävirallisia lajeja ilman lisenssiä.

Lisää tietoa kilpailulisenssistä http://www.uimaliitto.fi/liitto/bluecard-lisenssi/

Uimarit ilmoitetaan kaikkiin kilpailuihin oman valmentajan kautta. Startit maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä toimistolta ja laskutetaan uimareilta. Huolehdi ajoissa itsellesi Blue Card-kilpailulisenssi.

Uimari ja valmentaja keskustelevat ennen kilpailua siihen osallistumisesta sekä niistä lajeista, joita valmentaja suosittelee uimarille. Kilpailuihin ilmoitetuista starteista julkaistaan heti ilmoittautumisen jälkeen luettelo nettisivulla. Tämä kannattaa käydä aina tarkistamassa mahdollisten virheiden välttämiseksi.

Maksettuja starttimaksuja järjestäjä ei missään tilanteessa palauta, joten uimarin ja vanhempien tulee muistaa tehdä ilmoitus mahdollisista poisjäänneistä vastuuvalmentajalle heti. Mikäli peruutus tehdään ilmoittautumisen ollessa vielä avoin, maksulta vältyään, mutta peruutus tämän jälkeen aiheuttaa aina turhan maksun. Seura laskuttaa aina jo maksetut startit uimarilta poissaolon syystä riippumatta.

Erityisesti huomioitavaa: Arvokilpailuissa järjestäjä perii peruuttamattomasta poisjäännistä sakkomaksuna starttimaksun kolminkertaisena. Siksi mahdollisessa sairastapauksessa tulee uimarin hankkia itselleen lääkärin tai terveydenhoitajan todistus. Mikäli tilanne kilpailupaikalla vaatii poisjääntiä lajista, riittää hyväksytyn lähdön keskeytys ts. pallilta poistuminen lähtömerkin jälkeen. Jos tämä asia tuntuu mielestäsi vaikeaselkoiselta, älä turhaan jää itseksesi asiaa ihmettelemään, vaan kysy rohkeasti asiaa valmentajaltasi tai joltain muulta seuralaiselta. Myös vanhempien kannattaa kysellä vinkkejä toisilta, kokeneemmilta vanhemmilta.

Uimarit hoitavat kilpailuihin matkustamisen itse, jos yhteiskyydistä ei ole ilmoitettu. Uimari tapaa oman valmentajansa kilpailupaikalla. Pääkilpailuissa on usein järjestetty yhteiset majoitukset ja ruokailut, joihin ilmoittaudutaan toimistolle ohjeiden mukaan.

Kilpailumatkalla on syytä noudattaa muutamaa sääntöä ja ohjetta, jotka auttavat uimaria mahdollisimman hyvään tulokseen suorituksessa ja joiden avulla matkasta muodostuu mukava tapahtuma

Kilpailupaikalle saapuessasi selvitä lähtölistoista seuraavat asiat.
– Aikataulu, eli milloin oma lajisi alkaa.
– Millä radalla ja missä erässä sinä uit.
– Seuraa kilpailun kulkua mahdollisten aikataulumuutosten huomioimiseksi.

Kun tiedät aikataulun keskustele valmentajasi kanssa, milloin lämmittelyverra on syytä aloittaa. Yleensä lämmitellään kuivalla noin 15 minuuttia ja veteen mennään tunti ennen omaa starttia, jos se on mahdollista. Käy aina keskustelemassa uinnista valmentajasi kanssa ennen lajia ja sen jälkeen.

Kilpailua varten tarvitset mukaan: verryttelypuku, seuran T-paita ja shortsit, uimapuku (mieluummin useammat, eri puku verraan ja kisaan), uimalasit, seuran virallinen uimalakki, pyyhkeitä, uimahallille soveltuvat sisäkengät ja sukat. Uimapukuja täytyy ottaa mukaan useampia, koska verran uit eri uima-asussa kuin kilpailumatkan. Jos uit useampia matkoja, ota jokaiselle matkalle oma puku.

HUOM!
UIMAPUKUSÄÄNNÖISTÄ:

Uimapukusäännöstä (muutos vuodelle 2024) https://d2t6wyhz55tig8.cloudfront.net/assets/files/14761/uima-asusaanto_uimaliitto_7_12_2023.pdf

  • Teknistä ja pitkää kisauikkaria saa alkaa käyttää syyskaudella (1.8 alkaen) sinä vuonna, kun täyttää 12, mutta ei kuitenkaan ikinä Rollo-kilpailuissa
  • Tätä ennen tulee aina käyttää lyhyttä uikkaria, jonka lahje ei mene reiden puolen välin alapuolelle

Opas kisapuvun valintaan, pukeutumisen ja hoitamiseen

Vanhemmille (IKM/NSM/SM-ikäisille) kilpauimareille pyritään järjestämään ulkomaan harjoitusleirejä vuosittain.
Nuoremmille (ROLLO/IKM-ikäisille) pyritään järjestämään kotimaan leirejä vuosittain.

Leireille kerätään ilmoittautumiset etukäteen myClubiin. Leirit ovat erinomainen lisä normaaliin harjoitteluun ja niillä lisätään uimareiden yhteisöllisyyttä sekä pystytään tehostamaan harjoittelua. Yleensä uimarit maksavat kaikki leirin kustannukset itse. Leirien vuorokausihinta vaihtelee noin 50-100e välillä riippuen monesta seikasta, mutta eniten leirikohteesta ja ajankohdasta.

Kilparyhmällä on oltava kaikki vastuuvalmentajan määrittämät varusteet aina mukana harjoituksissa.

Yleisimmät varusteet:
-Pullarit
-Räpylät
-Lättärit
-Snorkkeli

HUOM!
UIMAPUKUSÄÄNNÖISTÄ:

T11 ja P12 ja nuoremmissa sarjoissa uimareiden tulee virallisissa kilpailuissa käyttää lyhyttä uima-asua eli lahkeet eivät saa ylittää reiden puoliväliä.
T12 ja P13-sarjojen uimarit saavat aloittaa ”pitkien ja teknisten” uimapukujen käytön syyskauden alussa eli 1.8 alkaen. Keskustele kuitenkin valmentajan kanssa ennen kisauikkarin hankkimista.

Opas kisapuvun valintaan, pukeutumisen ja hoitamiseen

Odotusaika sujuu mukavammin kuivissa uikkareissa. Pidä starttiin asti päälläsi T-paita, verryttelypuku, sukat ja kengät lihaksien pitämiseksi mahdollisimman pitkään lämpimänä. Ota mukaan yksi tai kaksi pyyhettä. Jos kilpailussa on uitava useampia matkoja on lajien välillä mukavampi kuivata itseään kuivalla pyyhkeellä.

 

Riittävä ja monipuolinen ravinto on tärkeä osa kilpauinnin harjoittelun onnistumisen kannalta, joten siihen kannattaa koko uimarin perheen kiinnittää erityistä huomiota.

Reseptejä nuoren urheilijan arkeen

Terve Urheilija-sivusto

Lahden Uimaseura tekee yhteistyötä Mehiläisen kanssa.

Rekisteröidy Mehiläisen Urheilunettiin tästä

 

Perusasiat sairastumisen ehkäisyyn:
– Huolehdi hyvästä käsihygieniasta
– Älä tule harjoituksiin tai mene kouluun sairaana
– Keskustele valmentajan kanssa aloittamisesta, kun palaat harjoituksiin
– Muista riittävä lepo, uni ja monipuolinen ravinto
– Mene ajoissa lääkäriin
Urheilijan terveystarkastus on hyvä tehdä vuosittain

Tutustu myös Kasva Urheilijaksi-sivustoon ja Terve Urheilija-sivustoon

Antidoping:
– Muista kertoa lääkärille olevasi kilpaurheilija ja tarkasta kielletyt aineet ja menetelmät
– Hae tarvittaessa lääkkeisiin erivapautta 
Antidoping-opas

 

Lahden Fysio Kulma Oy:n tiloissa Erkonkatu 9:ssä toimii seuramme yhteistyöfysioterapeutti Saara Laatta. Ajanvaraus suoraan soittamalla Saaralle.

Saara +358 40 1344669
Seurahinnasto Saaralle:

Fysioterapia:
30min 37€
45min 43€
60min 50€
Hieronnat:
30min 35€
45min 40€
60min 45€
75min 55€

90min 63€

Urheiluakatemian kultatason uimareille edullisemmat hinnat Akatemian kautta:
https://pajulahti.com/valmennuskeskus/akatemia/

 

Vanhempien rooli kilpauinnissa on olla lapsen tukena ja kannustajana sekä mahdollistaa lapsen nauttia omasta harrastuksestaan.

Vinkkejä vanhemmille kilpauimarin psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen.

Huippuaikuisen valmennusvideo

Kasva Urheilijaksi-sivusto urheilullisen elämäntavan opettamiseen

Urheilijan urapolku Päijät-Hämeessä

Terve Urheilija

Urheilulliset elämäntavat

Myös vapaaehtoistyö on tärkeä osa seuratoimintaa ja kilpauinnin mahdollistaja. Hyviä mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön on osallistua vanhempaintoimikuntaan, kilpailutoimikuntaan tai yksittäisiin tapahtumiin, kuten seuran omiin kilpailuihin.

 

Kilpauintiin ja kilpailemiseen tarvitaan omaa halua ja motivaatiota. Vaikka kyse on urheilusta, niin sen tulee olla myös mukavaa ja mielekästä. Jos uiminen kilparyhmässä ei jostain syystä onnistu, niin aina on mahdollista keskustella kevyemmästä harjoittelusta tai siirtymisestä harrasteryhmään ja jatkaa uimista ilman kilpailullisia tavoitteita. Keskustele aina asiasta oman vastuuvalmentajasi kanssa ja ilmoita mahdollisesta lopettamispäätöksestä sitten toimistolle.

Seura tarvitsee aina myös apuohjaajia nuorten ryhmiin. Mikäli tällainen toiminta kiinnostaa, ilmoittaudu harrastetoiminnan koordinaattorille Satu Seppälälle: satu.seppala(at)lahdenuimaseura.fi

 

 


Menossa mukana
LaUS tukiverkosto